torstai 7. toukokuuta 2015

Mirjam- järvivene hiukan uudella menetelmällä

Upin vene: http://upinvene.blogspot.fi/?m=1

Vappuna lähti yksi vene kohti Joensuuta.
Käytin veneen veistossa jokiveneen tekemisessä käyttämäni menetelmää. "Jäykkien" kaarien päälle ruuvataan laitalaudat. Muoto tulee enemmän ennalta aiotun muotoinen.
Jään odottamaan kommentteja veneen vakaudesta. 
Tässä muutama kuva






Kastaminen suoritettiin Pyhäjoella. Ei ollut "makuultasoudettava" kuten entisellä miehellä.

 

Lisävarusteeksi tein "pikkuairot", joilla voi opetella soutamaan keskituhdolta

torstai 18. syyskuuta 2014

Unelmista totta- matka Islantiin

22.-29.8.2014
Kuvia Islannin matkalta






sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Jokiveneen pikakorjaus



Piti saada vanha joen pohjassa ollut jokivene sauvontakuntoon tukkilaiskisoja varten parissa päivässä.
Vaurioita kölissä, alimmat laudat halki noin 3,5 metrin matkalta, noston jälkeen ollut kuivilla, joten joka laudan sauma vuoti koko matkalta, pohja kulunut puhki keskiosasta, puolet kölilistasta jäänyt kosken kiviin. 

Aloitin paikkaamalla suurimmat reiät. Rakoihin riittävän joustava massa, päälle vaneerisuikaleet, perään ruuvia ja naulaa.
Käsittelyksi olen ajatellut riittävän moneen kertaan pellavaöljyvernissa terästettynä 1/3 Valtin homeenestolla. Ei ole aikaa tervan kuivumiselle, joten tervataan myöhemmin.

Tässä vene tositoimissa Käylän koskessa sauvontakisassa





sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Jokivene n:o 4/11

Juhannuksen alla valmistuu jokivene omaan käyttöön. Mallia on hieman muutettu. Keulakaari lähtee loivaan nousuun 1,5 m keulasta. Loppu kaartuu ympyrän kehän muotoisena ylös.
Perälevy on kolmion muotoinen.
Rakennetta on hieman muutettu. Kolmannen laudan keula- ja peräpää on kokeeksi vaneerista, mikä vaatii parraspuiden taivuttamisen. Seuraavassa yksilössä taivutetaan hieman loivemmin.

Juhannuksen alla Kitkanjoelle kokeilemaan!

Tämä on silmälle paras malli sitten Raakelin:)

perjantai 9. toukokuuta 2014

Muumivene


Seuraava haaste on muumivene. Tässä prototyyppi

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kiilopäällä



 Viikonlopun hiihtoretki Kiilopäälle 25-27.4.2014
Retken suunnitteli Jussi, mukana olivat VOTE ja Upi , koska Jupe joutui jäämään kotiin perhesyiden vuoksi.
Alla muutama tuokiokuva
Nousu tunturiin alkaa hymyssä suin..
Ilman ahkiota on hieman helpompi kovalla hangella..

Eka iltana pimeys ja matka hieman yllätti, jäätiin Rautulammen tyhjään päivätupaan yöksi 4 km ennen Lankojärveä.
Lauantaina matka jatkui Suomunruoktuun. Upi jarrumiehenä



... ja kotimatkalle kohti tunturia.

Huippu reissu!




torstai 20. maaliskuuta 2014

Uusi jokivene pukilla




Uusi vene oli tarkoitus tehdä tässä kevään korvalla. "Ruoto" olisi siinä valmiina

Laitalaudat kiinnitettynä 15.5.2014